PT valmennettavien onnistumisia
Inspiroidu upeista FUNilaisista ja heidän tarinoistaan! FUN personal trainerit ovat kokeneita valmentajia ja ovat auttaneet jo monia FUNilaisia saavuttamaan tavoitteensa ja vähän enemmänkin. Lue alta lisää, miten FUNin personal trainerit auttavat valmennettaviaan saavuttamaan tuloksia!
Tässä on Personal Trainer Heidi Kaareston valmennettava Anu. Lue mitä he ovat saaneet aikaan.
Aloitimme Anun kanssa yhteistyön syyskuussa 2020. Anun tavoitteena oli saada lihaskuntoharjoittelu osaksi elämää, koska se auttaisi hänen ikävimmän MS-tautioireen neurologisen väsymyksen eli fatiikin hallinnassa. Lisäksi Anu halusi pudottaa painoa.
Aloitimme pohjien vahvistamisella. Opettelimme liikeratoja ja kehon palautumista treeneistä. Vahvistimme tukilihaksia ja tasapainoa. Meille kummallekkin oli tärkeää oppia turvallinen ja juuri sopiva nousujohteinen harjoittelu. Oli tärkeää oppia milloin piti höllätä ja milloin pystyi haastamaan kehoa. Lisäksi pidimme syömisen säännöllisenä ja katsoimme, että Anu saa tarpeeksi ruokaa.
Vuosi on ollut hyvin vaiherikas, varsinkin korona antoi siitä osansa. Koronatilanteen huonontuessa teimme yhteisen päätöksen siirtää treenit etätreeneiksi. Lähes viiden kuukauden ajan treenasimme etänä. Anu rakensi ihanan pienen salin omaan autotalliin, laittoi musiikin pauhaamaan ja sitten aloimme treenaamaan. Autotallissa ei ollut kuntosalilaitteita, mitkä olisivat varmistaneet turvallisen harjoittelun, mutta se ei tätä määrätietoista naista hidastanut. Ehkä ennemminkin antoi potkua lisää toiminnallisen ja vapaiden painojen treeniin. Muistan, kun Anu sanoi valmennuksen alussa, että hän haluaa pystyä tekemään syväkyykyn. Aloimme tekemään töitä sen eteen ja ensimmäiset syväkyykyt Anu tekikin juuri siellä omassa autotallissa.
Treenit saivatkin luonnolliset jatkumon, kun siirryimme takaisin salille. Pääsimme salille painojen pariin ja teimme tietoisen päätöksen testailla voimatasoja, tässä muutamia sarjapainojen ennätyksiä:
- Maastaveto -> 70 kg
- Takakyykky -> 27,5kg
- Penkkipunnerrus -> 33,5kg
Mitä muuta vuosi antoi? Se auttoi hallitsemaan MS- oireita, voitasot nousivat ja paransi tasapainoa. Yleinen jaksaminen parantui ja keho kiinretyi. Lisäksi Anu pääsi palaamaan tärkeän harrastukseen pariin, hevosiin.
Kiitos Anulle, että olet luottanut minuun, koska tämän valmennuksen myötä minäkin olen oppinut paljon. Anulla on periksiantamaton luonne. Ja tarpeeksi huumoria, jotta treenit pysyvät tarpeeksi rentoina. Ja jossain vaiheessa vuotta tästä tuli elämäntapa.
Tässä on Personal Trainer Heidi Kaareston valmennettava Noora. Lue mitä he ovat saaneet aikaan.
Jonnan tavoitteena oli aloittaa liikunta raskauden ja synnytyksen jälkeen. Aloitimme pohjien luomisella ja keskivartalon - ja lantionpohjalihasten vahvistamisella. Lisäksi laadimme suunnitelman liikkumiseen, palautumiseen ja syömiseen. Teimme viikkotasolle yksinkertaiset ja helposti toteuttettavat tavoitteet, joiden etenemistä seurasimme.
Valmennuksen edetessä kunto alkoi nousemaan ja olo alkoi vahvistumaan. Lisäksi harjoittelimme olemaan armollisia itseämme kohtaa, koska pikkulapsiarjessa tulee paljon nopeita muutoksia ja suunnitelmat saattavat mennä uusiksi aika monestikkin. Siksi olikin hyvä, että meillä oli viikkotavoitteet, joiden kautta pystyimme toteamaan, että Jonna tekee hyvin töitä tavoitteiden eteen vaikka muutoksia arkeen tuleen ja ei esimerkiksi pääse aina sinne salille. Tämä pitää motivaatiota yllä.
Lisäksi alun olkapää- ja häntäluukivut ovat poistuneet ja voimaa tuli kehoon. Hyvä lihaskunto auttaa jaksamaan arjessa paljon paremmin. Jonna onkin huomannut, että niinä viikkoina, kun ei ole päässyt salille alkaa kehossa tuntumaan jumit ja säryt. Niinä viikkoina, kun on käynyt pari kertaa viikossa salilla on ollut vahva olo kehossa ja arki helpompaa.
Tässä testitulokset:
- Penkkipunnerrus 1 x 35 kg -> 1 x 36 kg
- Takakyykky tangolla 3 x 35 kg -> 3 x 52,5kg
- Ylätaljaveto eteen, vastaote 3 x 47,3 kg -> 3 x 54,3 kg
Erittäin hienoa työtä Jonna! On ihana nähdä ja olla vieressä todistamassa, että äidit haluavat pitää itsestään huolta, lempeästi.
Tässä on Personal Trainer Heidi Kaareston valmennettava Noora. Lue mitä he ovat saaneet aikaan.
Nooran tavoitteena oli aloittaa liikuntaa uudestaan lasten saannin jälkeen. Lisäksi Nooralla oli nilkka nyrjähtänyt syksyllä ja se kipuili edelleen kävellessä. Aloitimme siis nilkan kuntoutuksella ja vahvistamalla koko kehon tukilihaksia. Lisäksi laadimme suunnitelman liikkumiseen, palautumiseen ja syömiseen. Teimme viikkotasolle yksinkertaiset ja helposti toteuttettavat tavoitteet, joiden etenemistä seurasimme.
Nilkka saatiin noin kuukaudessa siihen kuntoon, että pääsimme tekemään enemmän töitä jaloilla. Tämä antoi uutta puhtia ja motivaatiota liikkumiseen. Ehkä se tärkein työ kuitenkin tehtiin siellä pään sisällä. Opettelimme vetämään tämän valmennuksen ilman syyllisyyden tunnetta. Pikkulapsiarjessa tulee paljon yhtäkkisiä muutoksia ja silloin pitää venyä. Jos haluaa tehdä liikkumisesta elämäntavan on opittava sietämään, että niitä muutoksia ja liikkumattomia kausia tulee olemaan. Siksi olikin hyvä, että meillä oli selkeät ja Nooran arkeen sopivat viikkotavoitteet, joiden kautta pystyimme toteamaan, että eteenpäin mennään kaikesta huolimatta.
Lopussa muistelimmekin kuinka vaihderikas matka on ollut ja siitä huolimatta kunto parani, paino lähti laskuun ja senttejä karisi kehosta. Lisäksi saimme nilkkaa vahvistettua ja lisättyä liikkuvuutta.
Noora sanoikin ihanasti viimeisissä treeneissä, että hän on tyytyväinen tuloksiin, koska hän saavutti nämä ilman syyllisyyden tunnetta. JA KYLLÄ! Me rakensimme Nooran kanssa hänen arkeen sopivaa liikuntaa.
Tässä on Personal Trainer Heidi Kaareston valmennettava Piia. Lue mitä he ovat saaneet aikaan.
Piia tuli valmennukseen jo raskausaikana. Treenit antoivat tukea raskausaikaan ja ylläpiti liikkumisen rutiinia yllä. Raskauden loppumetreillä valmennus loppui ja ihana pienokainen syntyi.
Parisen kuukautta kuopuksen syntymän jälkeen Piia kävi jälkitarkastuksessa ja äitiysfysioterapeutilla tarkistamassa oman kehon tilan, joka oli hienosti alkanut palautumaan synnytyksestä. Tarkastusten jälkeen uskalsimme aloitimme uudestaan treenit.
Treenien tavoitteena oli auttaa palautumaan synnytyksestä ja saada lisää voimaa arkeen. Piia kävi 1-2 kertaa viikossa salilla ja kävelylenkeillä koirien ja vauvan kanssa.
Piian omien sanojen mukaan jaksaminen on niin paljon parempaa, kun liikkui vauva-arjen sallimissa rajoissa. Piia vertaa esimerkiksi aiempien lasten vauva-arkeen, jolloin voimaharjoittelu ei ollut osa arkea. Lisäksi paino on pysynyt hyvin hallinnassa ja lähtenyt jopa laskuun. Voimatasot alkoivat nousemaan, mikä hienosti näkyi treeneissä ja ARJESSA!
Hienoa työtä Piia! Teit mahtavaa työtä antaen armoa itsellesi silloin, kun oli valvottuja öitä alla. Mutta teit töitä sen eteen, että sait säännöllisyyttä liikkumiseen pikkulapsiarjen keskellä.
Tässä on Personal Trainer Heidi Kaareston valmennettava Tiina. Lue mitä he ovat saaneet aikaan.
Aloitimme Tiinan kanssa yhteistyön syyskuussa 2021. Tiinan tavoitteena oli saada jotain uutta piristystä omiin treeneihin ja punaista lankaa siihen, että mitä siellä salilla voi tehdä.
Starttasimme pohjien vahvistamisella. Opettelimme uusien liikeiden liikehallinnat. Paransimme lihaskuntoa ja vahvistimme tukilihaksia ja liikkuvuutta ensimmäisen kuukauden aikana.
Tiina oppi paljon uusia liikkeitä ja sai punaista lankaa siihen, mitä siellä salilla kannattaa tehdä omien tavoitteiden ja voimavarojen mukaan. Asetimme alussa tavoitteeksi kaksi salitreeniä viikkoon. Yksi omatoimi ja yksi yhteinen tapaaminen. Sillä kaavalla mentiin suurimmaksi osaksi koko jakso. Ja tuloksista näemme sen, että voimaa Tiina sai, koska tavoitteet asetettiin maltilla ja niihin pystyi sitoutumaan.
Tässä testitulokset:
- Penkkipunnerrus 1 x 35 kg -> 1 x 40 kg
- Takakyykky tangolla 3 x 45 kg -> 3 x 75 kg -> 2 x 80 kg
- Ylätaljaveto eteen, vastaote 3 x 47,3 kg -> 3 x 56,6 kg
Oma polku on se paras polku. Pienikin teko kohti omaa hyvinvointia kannattaa. Rohkeaa tekemistä Tiina!
Tässä on Personal Trainer Heidi Kaareston valmennettava Marja. Lue mitä he ovat saaneet aikaan.
Aloitimme Marjan kanssa yhteistyön elokuussa. Marjan tavoitteena oli saada liikunta takaisin osaksi arkea toisen lapsen syntymän jälkeen. Marjalla oli ennestään jo monen vuoden kokemus voimaharjoittelusta.
Valmennuksen ensimmäinen tavoite oli saada tukilihakset kuntoon ja sopivaa liikettä tauon jälkeen. Pikkulapsiarki on kuormittavaa jo itsessään, joten oli tärkeää, että aloitimme tarpeeksi kevyesti treenit. Treenien ehtona oli se, että niistä palauduttiin arjen myllytyksen keskellä.
Loppua kohden kunto alkoi nousemaan ja lopputesteistä näkeekin, että Marja onnistui hienosti saamaan liikunnan osaksi arkea:
- Penkkipunnerrus 3 x 37,5kg -> 3 x 41 kg
- Takakyykky tangolla 3 x 60 kg -> 1 x 82,5 kg
- Ylätaljaveto eteen, vastaote 3 x 45 kg -> 3 x 54,3kg
Marjalla on nyt samat penkin ja takakyykyn ykkösen PR:t, mitä oli aikaa ennen lapsia. Ihan älytöntä! Totesimme monta kertaa, että kyllä se vähempikin riittää ja vaikka on ollut rikkonaisia viikkoja (pikkulapsiarjen vuoksi), niin se ei kaada mitään.
Tämä todistaa hyvin sen, että vähemmän on enemmän. Tärkeintä on löytää omaan arkeen sopivaa liikettä, sopivalla kuormalla. Mahtavaa päästä työtä Marja!
Hetki sitten päättyi eräs upea valmennusmatka Personal Trainer Tiina Salmelan ja Sarin kanssa. Lue alta heidän matkastaan.
Puoli vuotta sain tehdä yhteistyötä, valmentaa ja ohjata Saria kohti tavoitteita. Kesällä 2023 matka aloitettiin FUN Innostu -valmennuksella. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana tapasimme säännöllisesti viikoittain. Sen jälkeen jatkoimme toisella kolmen kuukauden jaksolla, FUN Treenaa -valmennuksella, jossa tapaamiset olivat joka toinen viikko. Tällä matkalla Sarilla oli alusta saakka mukana myös erittäin taitavan fysioterapeutin tuki. Yhteistyö Sarin fysioterapeutin kanssa (vaikka kertaakaan ei tavattu tai kommunikoitu) oli minulle valmentajana valtavan antoisa. Myös minä opin todella paljon.
Lähtötilanne oli hieman erilainen ja treenit aloitettiinkin hyvin maltilla kehoa ja treenin jälkeisiä tuntemuksia kuunnellen. Kun huomattiin, mitä kaikkea voidaan tehdä, uskallettiin kokeilla ja tehdä, alkoi tulostakin hyvin pian tulla.
Näin puolen vuoden jälkeen voin valmentajana olla todella ylpeä Sarin tekemästä työstä. Hänhän olisi voinut myös valita toisin ja treenien sijaan, viettää aikaa kotona, sohvan nurkassa. Valmennuksen aikana Sarin voimatasot nousivat huimasti, liikkuvuuteen saatiin senttejä lisää sekä rohkeus kokeilla erilaisia liikunnallisia asioita parani huimasti. Matkan aika saavutettiin myös asioita, joita ei ehkä valmennuksen alussa tiedetty tavoittelevamme mm. rohkeutta, itseluottamusta ja kykyä uskaltautua oman mukavuusalueen ulkopuolelle.
Nyt jätin vahvan ja rohkean Sarin treenaamaan itsenäisesti antamillani ohjeilla. Tein sen ylpeänä mutta, myös haikeana. Onneksi näemme säännöllisesti edelleen ainakin jumpilla.
Tässä on Personal Trainer Heidi Kaareston valmennettava Anna. Lue mitä he ovat saaneet aikaan. Valmennuksen aikana asetimme seuraavia tavoitteita:
- oppia treenaamaan salilla
- joustava syöminen osaksi arkea
Annan kanssa niin kuin kaikkien muidenkin lähdettiin laittamaan ensimmäisenä pohjat kuntoon. Opeteltiin salin saloja ja tekniikoita. Samalla puhuimme paljon ruuan merkityksestä arkeen ja jaksamiseen.
Alkutesteissä teimme käsipainolla kyykkyä ja puolen vuoden päästä siitä Anna kyykkäsikin tangolla, jossa painoa oli 60kg. Todella upea tekninen ja voiman kehitys kyykyssä. Penkissä myös saimme parannusta 32,5 kilosta 42 kiloon.
Teit Anna ihanan rennolla otteella töitä koko tämän ajan. Kuinka ihailtavaa!
Tässä on Personal Trainer Heidi Kaareston valmennettava Enni. Lue mitä he ovat saaneet aikaan. Valmennuksen aikana asetimme seuraavia tavoitteita:
- hyvää oloa ja jaksamista
- jotain uutta salitreeneihin
- voimaa
- Joustava syöminen osaksi arkea
Viikottaisilla tapaamisilla saimme ja kahden viiva kolmen omatomitreenin tuloksena Ennin voimatasot ovat nousseet hurjan määrän. Ennistä on vuoden aikana kuoriutunut kunnon voimanainen!
Valmennuksen alussa huomasimme lantion kippaavan sivulle, jolloinka tuki siellä ei ollut tarpeellinen. Lopetimme silloin kyykyn 35 kg. Alussa vahvistimme paljon tukilihaksia ja saimme kyykyn kulkemaan oikein. Puolessa vuodessa Enni kyykkäsikin jo 75kg. Vuoden päästä 90kg! Samoin penkkipunnerrus alussa oli 37,5kg ja nyt vuoden päästä Enni penkkaan kaksi toistoa 47,5kg.
Samalla olemme käyneet ajatusprosessia syömisen suhteen paljon. Miten syödä terveellisesti niin, että siitä ei tule pakonomaista suorittamista, vaan muutokset olisivat läpi elämän kestäviä asioita. Asiakkaani kerta toisensa jälkeen jaksavat ällistyttää minua, kuinka vahvoja he kokonaisuudessaan ovat! Hienoa työtä Enni!
Personal Trainerimme Moona Lehtosen asiakkaan Konstan tavoitteena kolmen kuukauden valmennuksella oli saada varmuutta suoritustekniikoihin, jotta niitä uskaltaa lähteä suorittamaan itsenäisesti hyvällä varmuudella ja turvallisesti.
Marraskuussa oli sitten lopputestien aika:
- kyykkyyn ja penkkiin molempiin saatiin kymppi lisää ennätyksiin sekä tekniikka molemmissa oli ottanut ison harppauksen
- treeniohjelmassa oli ollut mukana leuanvetoa lisäpainolla niin päätettiin testata mikä olisi maksimi siinä vastaotteella. Ja tulokseksi saatiinkin erittäin kova 35kg+ 80kg (kehonpaino)
- liikkuvuutta oli tullut myös mukavasti lisää ja Konstaa aikaisemmin vaivannut olkapää sekä alaselkä eivät enää oireile liikkeitä tehtäessä
Viikottaisilla tapaamisilla keskityttiin hiomaan tekniikoita, vahvistettiin heikkouksia sekä haastettiin itseä raskaammilla toiminnallisilla treeneillä
Valmennuksen aikana saatiin tekniikat sille mallille, että niillä kelpaa lähteä jatkossakin liikuttelemaan rautaa!
Tässä on Personal Trainer Heidi Kaareston valmennettava Sini. Lue mitä he ovat saaneet aikaan. Valmennuksen alussa asetimme seuraavia tavoitteita:
- hyvää oloa ja jaksamista
- liikunta pikkulapsi arkeen mukaan
- voimaa
Sini tuli valmennukseeni, koska halusi oppia tankoliikkeitä ja aloittaa uudelleen voimaharjoittelun synnytyksen jälkeen. Pohdittiin realistista rytmitystä treeneihin uuden pikkulapsi arjen kanssa. Lähdimme liikkeelle kahdella koko kropan treenillä ja se toimi oikein hyvin.
Seitsemän kuukauden aikana joustimme treeneistä aina kun piti, jotta kokonaiskuorma ei käy liian kovaksi. Opitaan sietämään pikkulapsi arjen välillä niin vauhdikkaita käännöksiä. Rikkonaisia viikkoja saattaa olla enemmän kuin ehjiä, mutta siltikin pitää jaksaa uskoa siihen, että se työ ei mene hukkaa. Ja tässä Sini on mitä ihanin esimerkki.
Loppuajasta tavoitteet olivat kiinteytyksen puolella vahvasti ja siinä Sini onnistui todella hienosti. Ja vielä mainittakoo se, että Sinihän oli pikkulapsi arjen tuttuun tyyliin herännyt klo 4:30 molempina lopputesti päivinä.
Tulokset:
- penkkipunnerrus 37,5kg -> 42,5kg
- takakyykky tangolla 67,5kg -> 70 kg
- maastaveto 75 kg -> 90 kg
- sentit karisi vyötäröltä
Sini on mitä ihanin esimerkki siitä, että kannattaa pitää huolta itsestä pikkulapsi arjen keskellä.
Jatkoimme valmennusta polvivamman jälkeen. Sini teki töitä pitkäjänteisesti noin vuoden verran fysioterapian avulla saadakseen polven kuntoon. Sini saavuttikin hienosti mm. täyden liikeradan ja tuen polveen takaisin. Fysioterapeutti ja lääkäri antoivat luvan treenaamiseen.
Lähdimme uuden valmennuksen alkaessa tavoittelemaan voimaa Sinin kanssa. Alkuun tietenkin vahvistimme puolierot kehosta ja sen jälkeen perusvoimakauden siivittämänä maksimivoimaan. Sini saikin edelliseen testeihin verrattuna parannettua tuloksia, vaikka välissä on ollut polvivamma. Edellisen takakyykyn maksimi oli 70 kg, nyt Sinin maksimi on 75kg! Tämä kertoo siitä, että sinnikäs ja pitkäjänteinen työ kannattaa aina. Hienoa työtä Sini!
Tässä on Personal Trainer Heidi Kaareston valmennettava Sini. Lue mitä he ovat saaneet aikaan valmennuksen aikana. Ihan alussa Sinin tavoitteena oli saada liikunta osaksi arkea ja oppia treenaamaan salilla.
Sini innostui salitreenistä heti ja aloimme muokkaamaan treenejä sen mukaisesti. Askel askeleelta pääsimme eteenpäin. Harjoittelimme paljon tankoliikkeitä ja varsinkin takakyykkyä. Sitten sekin vain yhdessä treenissä loksahti paikalleen ja nyt Sini pääsee kyykkyyn todella hyvällä liikeradalla.
Loppuajasta tavoitteet olivat kiinteytyksen puolella vahvasti. Sini saikin poltettua rasvaa vyötärön ympäriltä 10 cm. Fattloss treenistä huolimatta Sini Teki uudet maksimit lopputesteissä:
- Penkkipunnerrus 37,5kg ->38,5kg
- Takakyykky tangolla 73,5 kg
- Maastaveto 87,5 kg -> 105 kg
Niin hieno ja sisukas vuosi on takana, kun annetaan muutokselle tarpeeksi aikaa, se muutos tapahtuu. Pysyvästi.
Onneksi me vielä näemme Sinin kanssa FUNilla, koska tämä on jo elämäntapa.
Tässä on Personal trainer Heidi Kaareston ja hänen valmennettavan Jonin huikea matka.
Heidi ja Joni kerkesi treenailla lähes kaksi vuotta! Heidi ja Joni muistelee, että he aloittivat penkkipunnerruksessa 40 kg ja nyt menee 100kg. 150 kg takakyykky maksimi muuttuikin äkkiä sarja painoksi. Ja keho on kiinteytynyt lähes puoli metriä yhteensä! Ihan käsittämätöntä!
Parasta tässä on se, että Joni teki elämäntapamuutoksen omilla ehdoilla ja omalla tahdilla. Pysyvä muutos ei tule hetkessä, vaan siihen pitää kasvaa. Sitä ei saa liikaa hoputtaa, mutta kuitenkin pitää muistaa tsempata ja muistuttaa, että oikealla polulla olet.
Ja nyt kun muutos on tehty omilla ehdoilla niin, Heidi ei epäile sekuntiakaan sitä, että Jonilla jäisi nykyinen elämäntapa pois tällaisen matkan jälkeen.
Heidi on käsittämättömän ylpeä Jonista ja siitä, että hänellä oli rohkeutta vetää homma omalla tavalla ja uskoa siihen!
Onneksi näemme Jonia vielä salilla!
Tässä on Personal Trainer Heidi Kaareston FUN- Innostu asiakas Roelof. Roelof tuli valmennukseen saadakseen uutta intoa salitreeniin. Tavoitteena oli saada lisää räjähtävää voimaa ja kiinteyttää kroppaa.
Ensimmäisen neljän viikon aikana treenasimme tukilihaksiston kuntoon ja otimme katsauksen syöntiin. Roelofin sanojen mukaan, hän ei tiennyt, että lisäämällä ruokaa voi kiinteytyä. Seuraavaksi lähdettiin perusvoima- jaksolle, jossa pääpaino oli enemmän nopeusvoimassa.
Roelofin tulokset
- Vyötärö kapeni 5,5cm, MUTTA paino pysyi lähes samana.
- Liikkuvuus ja tasapaino parantuivat. Esim. eteentaivutus parani + 5cm.
- Lisäksi on sanomatta selvää, että voima tarttui tähän mieheen. Lihaskuntotestit paranivat joka osa-alueella. Nyt Roelof dominoi Rugby- kentällä.
Piialla oli tavoitteena kiinteytyä, saada voimaa sekä päästä nivelkivuista eroon valmennuksen avulla. Kolmen kuukauden aikana tehtiin niin voimaharjoittelua, kuin myös intervalliharjoittelua Piian omien tavotteiden mukaisesti.
Piian tulokset
- Vyötäröltä 7,5 senttiä pois.
- Lantion alueelta 4 senttiä pois.
- Reiden ympäriltä 2 senttiä pois molemmista.
- Selän ryhti parani huomattavasti valmennuksen aikana.
- Toistopunnerrus oli alkumittauksissa 35 polvet maassa, kun loppumittauksissa se oli 32 polvet irti alustasta.