Mistä löytää pysyvä motivaatio muutokseen?

Pysyvän motivaation löytäminen vaatii hieman aikaa ja itsetutkiskelua. Mutta se on kaiken sen arvoista. Kun löydämme raudanlujan motivaation ja syyn muutokseen, se kestää läpi elämän. Lue alta Personal Trainerimme Heidi Kaareston vinkit pysyvän motivaation löytämiseen.

Kirkasta itsellesi mikä on tärkeintä elämässäsi.

Tärkeintä motivaation ylläpitämisessä on löytää se kaikista suurin syy, jonka vuoksi on valmis menemään maailman ääriin asti. Karikkoja on varmasti tullut elämässä vastaan ja niitä tulee olemaan myös tulevaisuudessa. Tämän syyn pitäisi olla niin vedenpitävä ja rikkoutumaton, että se ei katoa eikä rikkoudu karikoiden tullessa. Ja myös toisaalta sen pitää olla joustava ja mukautua elämän eri tilanteissa.

Näitä syitä voi etsiä esimerkiksi omista arvoista. Mikä on itselle tärkeää ja mihin järjestykseen ne tärkeät asiat asetetaan elämässä? Jokainen ihminen saa itse päättää elääkö arvojen mukaista elämää täysin vai riittääkö esimerkiksi puolet siitä. Tässä asiassa ei ole oikeaa eikä väärää tapaa.

Kirjoita tavoitteet ylös!

Ensimmäinen konkreettinen teko olisi siis listata ylös paperille mikä on itselle tärkeää ja miksi. Seuraavaksi voi miettiä tavoitteita. Mitä haluan tavoitella ja miksi? Näiden kahden asian olisi hyvä kulkea käsi kädessä. Jos tavoittelet jotakin sellaista mikä ei ole sinulle tarpeeksi tärkeää, huomaat pian luovuttavasi, koska se syy siellä karikossa menee hukkaa.

Esimerkki:

"Laspenlapseni ovat tärkeitä minulle. Haluan olla sellaisella kunnossa, että jaksan leikkiä lastenlasteni kanssa. Sen takia käyn kaksi kertaa viikossa salilla."

"Hevoset ovat minulle kaikki kaikessa. Haluan pudottaa painoa ja olla hyvässä kunnossa, että voin ratsastaa ja jaksan hoitaa omaa hevostani. Hevosharrastuksen lomassa käytän aikaa myös lihaskuntotreeniin ja syön säännöllisesti."

"Työ on minulle erittäin merkityksellistä. Kärsin töissä usein hartiavaivoista. Haluan pitää lihaskunnostani huolta, että pystyn tekemään työtäni ilman hartiavaivoja. Hartiavaivat saan pidettyä poissa, kun käyn kävelylenkillä ystävän kanssa viikonloppuisin ja lihaskuntoharjoittelua pari kertaa viikossa."

Eli riittääkö pelkästään viiden kilon painon pudotus tai täyspitkän maratonin juoksu - tavoitteeksi? Mitä sen jälkeen, kun viisi kiloa on pudonnut tai maratoni juostu? Näiden tavoitteiden taakse pitää rakentaa vahva syy, miksi näitä asioita tehdään.

Mitkä asiat ovat elämässä niitä, jotka toimivat majakkana myrskyjen keskellä?

Olemme FUNissa saaneet valmentaa monia ihmisiä kohti heidän tavoitteitaan ja joka kerta se on yhtä palkitsevaa, kun ihminen oivaltaa miksi hän tätä tekee. Yksi asiakkaani kiteytti tämän asian hyvin tässä taannoin.

Meillä on nyt yli vuosi valmennusta takana ja hän sanoi, että ei hän arvannut silloin, kun hän tämän valmennuksen otti, että hän olisi vieläkin täällä. Hän ajatteli, että yrittää tehdä pienen painonpudotuksen kolmessa kuukaudessa, jonka jälkeen hän voi jälleen kerran todeta, että eipä onnistuttu tuossakaan, luovutan ja palaan takaisin entisiin elintapoihin. Mutta nyt hän on ymmärtänyt, että saadakseen olla hyvinvoiva pitää mielen myös olla kunnossa ja mukana menossa. Tämä ei ollutkaan enää se kolmen kuukauden pikarypistys vaan nyt mennään tosissaan kohti pysyvää muutosta.

Vaikka muutos tarvitsee itsetutkistelua sitä ei kuitenkaan tarvitse yksin tehdä. Meillä FUNin Personal Trainerit auttavat sinua löytämään ne raudanlujat syyt, miksi haet muutosta ja työkalut tavoitteiden asetteluun. Me kuljemme kanssasi!

Kirjoittanut: Personal Trainer Heidi Kaaresto

Lähteet: Löytöretkiä onnistumisiin, Johda itsesi tuloksiin. Kirjoittanut Janne Mustonen, Lasse Seppänen, Mikko Törmälehtö


Me FUNin Personal Trainerit haluamme auttaa Sinua löytämään motivaation hyvinvointiin.

Jos et tiedä mistä aloittaa tai tarvitset tsemppiä aloitukseen meiltä saat apua! Valmennuksen avulla saat työkaluja siihen, että liikunnan kuormitus on säännöllistä ja juuri sopivaa sinulle. Liikunnan pitää antaa energiaa arkeen, ei viedä sitä! Pakettiin kuuluvalla ravintovalmennuksella saadaan syöminen pidettyä säännöllisenä ja tavoitteita tukevana. Erilaisilla harjoitteilla ja seurannalla löydetään yhdessä motivaatio hyvinvointiin!

Löydä alta Sinulle sopiva paketti ja varaa omasi HETI!

Personal Trainerin kanssa harjoittelu on hauskaa ja motivoivaa!

Löydä sinulle sopiva valmennus, jolla saat haluamasi tulokset! Varaa oma valmennus suoraan verkkokaupan kautta tai veloitukseton konsultaatioaika alla olevalla lomakkeella. FUN Personal Trainer on Sinuun yhteydessä. Huomiothan, että valmennuspaketin ottaminen edellyttää lisäksi voimassa olevaa FUN kuukausi- tai vuosijäsenyyttä.

Lue lisää


Tai tutustu meidän Personal Trainereihin ja jätä yhteynottopyyntö. Personal Trainer voi auttaa Sinua löytämään juuri sopivan paketin.

Meidän kanssa onnistut!

Tutustu FUNin ammattitaitoisiin personal trainereihin! Meidän tiimistä löytyy valmentaja jokaiselle ja jokaiseen tavoitteeseen.

Lue lisää


Tutustu meidän Talvikankaan upeisiin moderneihin tiloihin.

Meillä on tilaa ja valoa!

Pääset treenaamaan klo 4-24 modernissa, ilmastoidussa ja monipuolisesti varustetussa liikuntakeskuksessa.

Lue lisää


Terveisin

FUN Oulu Talvikangas
FUN Personal Trainerit