FUN Personal Trainer Heidi Kaaresto

Tutustu tästä FUNin Personal Trainer Heidi Kaarestoon!

Heidin kanssa onnistut!

Koulutus

Liikunnanohjaaja opiskelija (AMK)
Trainer4You:n Personal Trainer
Trainer4You:n Kuntosalivalmentaja
Trainer4You:n Hyvinvointivalmentaja

Kohderyhmät

Voimaharjoittelu
Elämäntapamuutos
Ruuhkavuosia elävät


Heidi on 34-vuotias Personal Trainer ja liikunnanohjaaja -opiskelija. Kiiminkiläinen Heidi on aikaisemmalta ammatiltaan koulunkäynninohjaaja. Koulunkäynninohjaajan töitä hän ehtikin tehdä seitsemän vuoden ajan sekä ammattiopistossa että alakouluissa.

Heidille liikkuminen on ollut tuttua pienestä saakka, mutta jossain välissä nuoruutta se unohtui täysin! Kuitenkin se alkoi hiipimään takaisin aikuisuuden kynnyksellä. Lenkkeily astui kuvioihin ja mikrohampurilaiset sai kyytiä jääkaapista. ”Laitoin äitini vanhat lenkkarit jalkaan ja lähdin muka juoksulenkille! Puolitoistavuotta myöhemmin juoksin ensimmäisen puolimaratonin.” Heidi naurahtaa. Kuitenkin muutos minkä hän huomasi lenkkeilyn vaikutuksista oli se, että hän heräsi virkeänä ja levänneenä. ”Olen huono heräämään, joten se, että herään virkeänä aamuun, tuntui todella voimaannuttavalta! Päätin, että haluan herätä näin joka aamu!” Heidi muistelee.

Töiden ohella alkoikin sitten Trainer4You:n PT- koulutusputki, harjoitusasiakkaat, ryhmäliikuntaohjaukset, kuntosaliohjaukset ja omat henkilökohtaiset tavoitteet liikkumiseen. Mitä enemmän Heidi pääsi sisään sitä enemmän kiinnostus heräsi alaa kohtaan. Sitten pieni poika ilmoitti itsestään kesällä 2015.

Maaliskuussa 2016 sai väistyä hetkeksi työt, kun esikoinen syntyi. Siitä alkoikin uusi aikakausi Heidin perheessä. ”Tiesin, että arkeni tulee muuttumaan. Mutta en tiennyt sitä oikeasti, että se tulee muuttamaan minut.” Heidi muistelee. Toisen lapsen syntymän jälkeen ollaankin tässä hetkessä. Lasten saannin myötä kiinnostus ihmisten hyvinvoinnista tuntui vielä enemmän omalta jutulta ja sen takia Heidi päätti lähteä opiskelemaan Kajaanin ammattikorkeaan liikunnanohjaajaksi.

Heidi onkin äitiyslomien aikana määritellyt sanan pikkulapsiarjen taitaja. Vanhempi, joka hoitaa lapsiaan, siivoaa kodin, kokkaa, rakastaa puolisoaan, käy töissä, ottaa omaa aikaa ja pitää kropan ja mielen kunnossa. Näiden asioiden tasapaino oli sitten elämäntilanne mikä tahansa on haastavaa nykypäivänä. Ei välttämättä oikein tahdo löytyä aikaa omalle hyvinvoinnille. Päivät menevät nuutuneena ja selkäkivuista kärsien. Siinä Heidi haluaakin astua kuvioihin ja auttaa löytämään sen kipinän pitää itseään niin hyvässä kunnossa, että jaksaa elää omaa arkeaan. Heidi haluaa, että jokainen pääsisi kokemaan sen tuntee, kun aamulla herää virkeänä ja hyväntuulisena päivään. Parasta tässä työssä Heidin mielestä on se, että kun ihmiset tulevat kertomaan kuinka he ovat havahtuneet pystyvänsä asioihin, jotka saattoivat tuottaa vaikeuksia aiemmin!


”Minun lupaukseni FUNilaisille on se, että kehitän itseäni koko ajan paremmaksi, jotta pystyn antamaan teille parhaat työkalut olla hyvässä kunnossa omassa arjessa! Ja mikä sen parempaa kuin tehdä se uudessa hienossa kuntosalissa!”

Ota Heidiin yhteys sähköpostilla tästä tai täytä nopea

PT yhteydenottolomake

ja Heidi on sinuun yhteydessä!



Personal Trainerin kanssa harjoittelu on hauskaa ja motivoivaa!

Löydä sinulle sopiva valmennus, jolla saat haluamasi tulokset! Varaa oma valmennus suoraan verkkokaupan kautta tai veloitukseton konsultaatioaika alla olevalla lomakkeella. FUN Personal Trainer on Sinuun yhteydessä. Huomiothan, että valmennuspaketin ottaminen edellyttää lisäksi voimassa olevaa FUN kuukausi- tai vuosijäsenyyttä.

Lue lisää